torstai 28. marraskuuta 2013

Tekijät esille, osa 1

Päätettiin, että laitetaan nyt koko maailman nähtäväksi, että minkä näköisten ihmisten käsissä kaikki Arctipsit täällä meidän tehtaalla syntyvät. Tässä ensimmäinen! Saammeko esitellä: suutari Ahti Hautalahti.

Ahdin isäkin oli 1950-luvulla töissä tehtaalla, ja Ahti itse tuli meille nuorena poikana vuonna 1977.


Ahti Hautalahti:
”Silloin kun minä aloitin työt täällä, tehtaalla oli vielä vilskettä. Meitä oli täällä kuutisenkymmentä työntekijää, ja jokaiselle kengän työvaiheelle oli oma tekijä. Nyt meitä on enää yhteensä seitsemän suutaria, ja viisi meistä tekee näitä Arctipseja. Voi tosiaan sanoa, että täällä on välillä hiljaista kuin huopatossutehtaassa.

Asun tuossa kolmen kilometrin päässä tehtaalta, synnyinkodissani, yhdessä 84-vuotiaan äitini kanssa. Iltaisin harrastan elokuvien katsomista. Mulla on parituhatta elokuvaa dvd:llä, ja tietysti katson elokuvia myös tv:stä ja netistä.

Käyn joka ilta kävelylenkillä. Me suutarit vitsaillaan aika paljon siitä, että pää on iltaisin ihan sekaisin, kun ollaan joka päivä täällä tehtaalla liiman hajussa. Niin että kyllä se lenkillä käyminen on ihan välttämätöntä, että pysyy tolkuissaan.”

tiistai 19. marraskuuta 2013

Uusi talvi, uuden kujeet. Arctips Classic sai kaveriksi Arctips Saga paulapieksun.

Me täällä Töysän kenkätehtaalla olemme tottuneet olemaan aika hissukseen tekemisistämme. Ei me aluksi kehdattu pitää ääntä siitäkään, että oltiin keksitty ensimmäisenä maailmassa laittaa yhteen ja samaan kenkään sekä huopikas että lapikas.
Se oli talvea 2012.  Me ajateltiin, että kokeillaanpa huvikseen, että miltä se näyttää, jos yhdistetään  huopikas ja lapikas. No näyttihän se sen verran mukavalta, että me kehdattiin laittaa Arctips-huopalapikkaat myyntiin.
Viime talvena uskallettiin vähän paremmin alkaa huutelemaan, että katsokaas, mitä ollaan keksitty. Sana lähti leviämään, ja yhtäkkiä Arctipseille pätkähti iso ihailijajoukko. Vaikka me tiedettiinkin, että hieno ja mukava kenkä se on, niin on se suosio ollut meille iso yllätys.
Mutta ei meidän ideat siihen loppuneet. Nyt me ollaan keksitty tämä: huovasta tehty paulapieksu.

Ps. Lokakuussa uusitaan myös todella suosittu Tyttöjen ilta -kilpailu. Muista osallistua!